Toivo elää! TKK ja Toivo Kuula

Kuula.jpg

Toivo Kuulan (1883-1918) muistokonsertti "Toivo elää!" Temppeliaukion kirkossa sunnuntaina 11.11. klo 19. Tapiolan kamarikuoro johtajanaan Hannu Norjanen. Markus Malmgren, urut. Konserttiin on vapaa pääsy, ohjelma 5€.

Konsertissa kuullaan mm. Stabat mater, jonka Tapiolan kamarikuoro esittää nyt ensimmäisen kerran. Teoksessa on mukana urkuri Markus Malmgren. Ohjelmassa ovat myös kappaleet Meren virsi, Sävel ja Auringon noustessa, jotka ovat Tapiolan kamarikuorolle tuttuja Finlandia-levymerkille tehdystä Kuulan a cappella -kokonaislevytyksestä Hannu Norjasen kanssa 1990-luvulla. Tässä muistokonsertissa kuoro laulaa lisäksi sekakuoroversion kappaleesta Virta venhettä vie (sovitus Leevi Madetoja).

Stabat mater on sävelletty sekakuorolle ja orkesterille (sanat Jacobone da Todi). Säveltäjä työskenteli teoksen parissa kuolemaansa saakka, ja lopulta keskenjääneen teoksen täydensi hänen ystävänsä Leevi Madetoja. Stabat materia pidetään Kuulan pääteoksena. Teoksen kantaesitys oli Suomen Säveltaiteilijain Liiton järjestämässä Kuulan muistokonsertissa 1919.

Kuula sävelsi laajan sekakuoroteoksensa Meren virsi Eino Leinon runoon, kun oleili Pariisissa vuosina 1909-1910. Teoksessa on myöhäisromanttisia soinnullisia tehokeinoja ja monimutkaista polyfoniaa. Musiikkilehti Säveletär kirjoitti teoksesta otsikolla "Uusi suurenmoinen suomalainen kuorosävellys" mm. seuraavasti: "Toivo Kuula - - on säveltänyt kuoroteoksen, joka - - on suurisuuntaisin kuoroteos mitä Suomessa on sävelletty. - - Sävellys on kirjoitettu a cappella -kuoroa varten, ja tulee sen esitys olemaan täysin arvokas tehtävä kaikkein parhaimmillekin kuoroille."

Meren virrellä on mielenkiintoinen yhteys Auringon noustessa -kappaleeseen. Kuula teki sävellyksen Pariisissa vuonna 1910 varakappaleeksi Suomen Laulun juhlakonserttiin siltä varalta, että äärimmäisen vaikeana pidettyä Meren virttä ei pystyttäisikään esittämään. Molemmat teokset kuitenkin kantaesitettiin kuoron 10-vuotisjuhlassa Yliopiston juhlasalissa 28.3.1910.

Auringon noustessa -kappaleella (sanat V. A. Koskenniemi) on Tapiolan kamarikuorolle erityinen merkitys. Kuoro nimittäin esitti sen täydelle salille Carnegie Hallissa New Yorkissa kesällä 2015 varainkeruukonsertissa Hannu Norjasen johdolla.

Vuonna 1906 valmistunut Virta venhettä vie (Eino Leinon tekstiin) oli Toivo Kuulan siihen asti kunnianhimoisin kuorosävellys: vaativuudessaan ja laajuudessaan aivan muuta kuin ajan tavanomainen kuoromusiikki. Teoksen merkityksestä ja arvostuksesta kertoo jotain se, että Suomen Laulu ja Laulu-Miehet esittivät sen Toivo Kuulan hautaustilaisuudessa Helsingissä 28. toukokuuta 1918. 

Sävel-nimisessä kappaleessa on Lauri Pohjanpään teksti, ja sävellys on tehty vuonna 1914 Kuopion laulujuhlia varten. Se oli lisäksi samana vuonna yhtenä pakollisena numerona kuorokilpailuissa.